Ensipuraisu

Pari viikkoa on kouhotettu Cocentainassa, ja elämä alkaa asettua uomiinsa (sikäli kun lapsiperheen elämä mihinkään asettuu). Saimme todella pehmeän laskun Espanjaan, kiitos äitini ja tätini, jotka auttoivat muutamana päivänä siivouksessa ja lastenhoidossa. Sain käydä rouvan kanssa juhlistamassa 15-vuotishääpäivää (mikä alkuaine tai yhdiste se sitten ikinä lieneekään). Lisäksi tuo voimakaksikko kantoi meille joka päivä kilpaa herkkuja Masymasista ja Mercadonasta. Meillä oli viisi päivää aikaa asettua ennen kotiopetuksen alkua, ja se oli suorastaan optimaalinen aika.
 

Ensimmäisenä aamuna otimme kaupungin haltuun vaimon, vauvan ja vaunujen kanssa. Aloitimme vanhan kaupungin kapeista kujista, jotka risteilivät epäsäännöllisinä. Kurkistimme vanhaan katoliseen kirkkoon, josta oli kajahdellut kellonsoitto kotiimme tasatunnein. Juniori nukahti ja koukkasimme kotiin Carrer de Gaianesille. Rouva meni sisälle puuhailemaan ja lähdin hölkkäämään pienen kanssa. Löysin hyvät ja monipuoliset pelikentät parin korttelin päästä ja jatkoin mäen päälle, josta avautui näkymä ympäröiville vuorille.

Lilluimme parina päivänä maauimalassa, kunnes se suljettiin talveksi. Seuraavana päivänä Alicantessa oli 35 astetta lämmintä. Kävimme Santa Barbaran isossa linnoituksessa, (rieh)uimme meressä, ja vauva konttasi ilkosillaan lämpimässä hiekassa. Paluumatkalla eksyimme Alicanten satamaan, emmekä millään meinanneet osata pois. Missään ei näkynyt (tu)ristin sielua. Kaksi setää löysimme lopulta, muttei kumpikaan puhunut muuta kuin espanjaa. Selvittyämme satamasta ajoin uudelleen vikaan, ja pyörimme taas eksyksissä kuin lampaat.

Pidämme kovaa meteliä neljässä kerroksessa: kotimme kellarissa, tarkemmin ottaen isossa autotallissa, kokoontuu pieni suomalais-espanjalainen seurakunta, jossa on sangen hyvä meininki. Saarnat ja musiikki ovat lähinnä espanjaksi, ja joku yleensä tulkkaa suomeksi. Rukoushuoneen yläpuolella sijaitsevat keittiö ja luokkahuone sekä kerrosta ylempänä makuuhuoneet. Ullakolla on vierashuone, jossa majoittuu tällä hetkellä kolmihenkinen ryhmä suomalaisia. Elämme eräänlaista kommuunielämää, mutta sehän on ennestään tuttua.

Naapurustosta kuuluu iloista metakkaa kaiken päivää ja pitkälle iltaan (yöstä puhumattakaan). Ihmiset tervehtivät kaduilla ja ovat hyvin avuliaita. Kassajonossa takana tuleva hunnutettu nainen auttoi pussittamaan ostoksiani, kun myyjä ei ehtinyt pakata kaikkea. Kerran tiputin kolikoita lähikaupan lattialle, ja sekunnissa eräs vanha rouva noukki niitä minulle. Olen yrittänyt jutella paikallisten kanssa espanjaksi, mutta osaamiseni on lähellä nollaa. Haluan oppia tämän kielen. Espanjan tunnit alkavat pian, ja yritän muutenkin opiskella joka päivä edes muutaman sanan.

Kotiopetus alkoi: opetan kahdeksaa mainiota oppilasta, joista kolmella on sama sukunimi kuin minulla. Oppilaita on viideltä vuosiluokalta, joten luokassa saa pyöriä kuin dervissi, ja seitsemän oppituntia menee hujauksessa. Vaimo opettaa ruotsin, tekstiilityön ja musiikin, minun kontolleni jäävät loput aineet. Jännitin omien lasten opettamista, mutta toistaiseksi en ole aihettanut lapsilleni isompia ongelmia. Perheemme ekaluokkalainen kysyi minulta ennen koulun alkua: "Kun sä oot opettaja, niin onko äiti sitten rehtori?"

Melkein joka puolelle kaupunkia näkyy 1300-luvulla rakennettu linna, joka on yksi kaupungin symboleista. Suomalaiset kutsuvat sitä tuttavallisesti Törpöksi. Kipusimme Törpölle eräänä iltana. Nousua tuli noin 300 metriä, josta huolehti tällä kertaa enimmäkseen Volkkari. Ylhäällä lapsia täytyi hieman paimentaa, etteivät menisi liian lähelle reunaa. Täällä kun ei harrasteta kaiteita tai varoituskylttejä.

Castell de Cocentaina eli suomalaisittain Törppö.

Eräänä yönä näin unta tehtaasta, josta kuului kova meteli (kuin nykyaikainen epämusiikki olisi jyskyttänyt täysillä). Ääni vain yltyi ja yltyi. Heräsin siihen, kun oli ukonilma, ja raekuuro piiskasi kattoa. Menin alas tarkastamaan, että ovet ja ikkunat ovat kiinni ja irrottelin sähköjohtoja. Isiä huudettiin avuksi, ja rauhoittelin mukuloita. Myöhemmin menin tarkastamaan vahinkoja: kuuro oli saanut kadun varressa olevien autojen pellit täyteen pieniä lommoja, myös meidän hoppamme oli saanut kymmeniä osumia.

Tavallista arkeahan tämä on enimmäkseen: pidän viikossa 32-34 oppituntia, ja täällä nahistellaan ihan niin kuin Suomessakin. Kun työpäivä on ohi, syömme kolmen maissa lounaan koko perhe. Loppupäivä menee yleensä ulkoillessa, useimmiten suuntaamme läheiselle urheilukentälle: eilen vietimme siellä yli neljä tuntia korista nakellen. Koripalloinnostus on tarttunut tyttäriini: vaikka kirmasimme tänään koulussa puolitoista tuntia pallon perässä, tytöt halusivat lähteä illaksi pelaamaan korista.

Lapset ovat saaneet hyvin kavereita ja viihtyvät täällä. Kolme vanhinta lasta ovat jo ehtineet yökyläillä, ja nuorin mukula täytti äsken vuoden. Nyt painelen tulkin kanssa paikalliseen rautakauppaan, jos vaikka löytyisi materiaaleja tekniseen työhön. Pitäisi nikkaroida linnoja, pilvenpiirtäjä ja nukkekoteja.