Mamut ei osaa kieltä!

Vuoret siintävät taustalla, osa huipuista on pilvien peitossa. Tytöt ratsastavat viiden muun nuoren kanssa alas jyrkkää tietä uudelle kentälle. Tie on onneksi kuiva, viime viikolla yksi hevonen liukasteli näillä main. Perillä opettaja laittaa homman käyntiin kuin luutnantti sulkeiset, ja oppilaat ratsastavat käyntiä ympäri kenttää. Jalustimia hienosäädetään. Uskaltaudun jututtamaan opettajaa, joka huutaa ohjeita ringin keskeltä.

– En Finlandia siempre la rienda mas estrecho. ¿Tener que montar con la rienda mas suelto aqui? honotan suoraan paperista ratsastuksenopettajalle ja jatkan vielä muutaman rivin verran. Hän vain kohottaa kauniita tummia kulmiaan. Toistan litanian ja yritän lausua sanat tarkasti, mutta yhteisymmärrystä ei näytä syntyvän muusta kuin siitä, että emme ymmärrä toisiamme lainkaan. En taida osata lausua tai sitten tulkkini on tehnyt pienen käytännön pilan, ja olen juuri sanonut olevani paistettu muna tai jotakin.

Minä, joka en hevosista mitään tiedä, yritän elekielellä näyttää professoralle, että suloisessa Suomessamme pidetään kuulemma ohjat suhteellisen sinkeällä ja hevosille jutellaan, toisin kuin täällä. Opettaja hymyilee, viesti alkaa mennä perille. Hän pyytää kynän ja paperia ja kirjoittaa minulle hevossanastoa. Etsin sanakirjasta, että mitähän kummaa tarkoittaa juntos tai tanda ja niin edelleen. Viittoilemme käsillämme, ja laitan harvoja osaamiani sanoja peräkkäin. Alan vähitellen ymmärtää, että tuossa kohtaa tulee galope eli laukka ja tuossa puolestaan circulo.

Parin tunnin ajan suomennan opettajan käskyjä ja kailotan niitä tytöille, jotka ravaavat ja laukkaavat. Olen varmasti maailman noloin hevosiskä sanakirjoineni ja muistiinpanoineni. On jännittävää nähdä omat pienet tytöt lihaksikkaiden hevosten selässä. Nyt ne ravaavat ilman jalustimia! Auta, Jumala, ettei kävisi pahasti!

– Tämä on ihanaa, sanoo tähtisilmäinen tyttö ratsastaessaan ohi vaaleanruskealla orilla. Opettajan mukaan tytön hevonen on no obediente, mutta opettaja pitää eläimen kurissa napakoilla käskyillään. Kurissa pysyvät myös ratsastajat: eräs ikäiseni mies, espanjalainen englanninopettaja, on tulossa seuraavalle tunnille ja kertoo, että tuo samainen opettaja suuttuu aina hänelle, kun hän juttelee hevoselle. Vain opettaja saa kuulemma puhua niille.

On tämä melkoista seikkailua tämä elämä vieraassa kieliympäristössä! Kävin yhtenä iltana rautakaupassa hankkimassa materiaaleja tekniseen työhön, tällä kertaa ilman tulkkia. Minulla oli jättimäisessä kärryssä pino vaneria, jota piti sahata paikan päällä. Myyjät puhuivat vain espanjaa. Selvitin sanakirjasta, että cortar on leikata ja laitoin kaikki osaamani espanjankieliset sanat peräkkäin: "Est posible cortar aqui?" Annoin myyjälle listan mitoista, ja hän vei vanerit mennessään. Hetken päästä minulla oli oikean mittaiset vanerinpalat sekä kanta-asiakaskortti, jolla sain sahaamisen ilmaiseksi. Tuntui kuin olisin voittanut vähintäänkin maailmanmestaruuden: osasin asioida espanjaksi!
 

Jos olis valtaa, niin kuin on mieli, laittaisin jokaisen suomalaisen muutamaksi kuukaudeksi ulkomaille sellaiseen ympäristöön, jossa ei puhuta suomea tai englantia tai mitään muutakaan tuttua kieltä. Tekisi erittäin hyvää itse kullekin. Meillä on täällä Cocentainassa sentään kokonainen suomalainen tiimi apuna espanjan kielen taitoineen, mutta paikalliset eivät yleensä ottaen puhu muuta kuin espanjaa.