Vuoret
siintävät taustalla, osa huipuista on pilvien peitossa. Tytöt ratsastavat viiden muun nuoren kanssa alas jyrkkää tietä
uudelle kentälle. Tie on onneksi kuiva, viime viikolla yksi hevonen liukasteli näillä main. Perillä opettaja laittaa homman
käyntiin kuin luutnantti sulkeiset, ja oppilaat ratsastavat käyntiä ympäri kenttää.
Jalustimia hienosäädetään. Uskaltaudun jututtamaan opettajaa, joka huutaa ohjeita ringin
keskeltä.
–
En
Finlandia siempre la rienda mas estrecho. ¿Tener que montar con la
rienda mas suelto aqui? honotan suoraan paperista
ratsastuksenopettajalle ja jatkan vielä muutaman rivin verran. Hän
vain kohottaa kauniita tummia kulmiaan. Toistan litanian ja yritän lausua
sanat tarkasti, mutta yhteisymmärrystä ei näytä syntyvän muusta
kuin siitä, että emme ymmärrä toisiamme lainkaan. En taida osata lausua
tai sitten tulkkini on tehnyt pienen käytännön pilan, ja olen
juuri sanonut olevani paistettu muna tai jotakin.
Minä,
joka en hevosista mitään tiedä, yritän elekielellä näyttää
professoralle, että suloisessa Suomessamme pidetään kuulemma ohjat suhteellisen
sinkeällä ja hevosille jutellaan, toisin kuin täällä. Opettaja
hymyilee, viesti alkaa mennä perille. Hän pyytää kynän ja
paperia ja kirjoittaa minulle hevossanastoa. Etsin
sanakirjasta, että mitähän kummaa tarkoittaa juntos tai tanda
ja niin edelleen. Viittoilemme käsillämme, ja laitan harvoja osaamiani
sanoja peräkkäin. Alan vähitellen ymmärtää, että tuossa kohtaa tulee galope eli laukka ja tuossa puolestaan circulo.
Parin tunnin ajan suomennan
opettajan käskyjä ja kailotan niitä tytöille,
jotka ravaavat ja laukkaavat. Olen varmasti maailman noloin
hevosiskä sanakirjoineni ja muistiinpanoineni. On jännittävää nähdä omat pienet tytöt lihaksikkaiden hevosten selässä. Nyt ne ravaavat ilman jalustimia! Auta, Jumala, ettei kävisi pahasti!
–
Tämä
on ihanaa, sanoo tähtisilmäinen tyttö ratsastaessaan ohi vaaleanruskealla orilla.
Opettajan mukaan tytön hevonen on no obediente, mutta
opettaja pitää eläimen kurissa napakoilla käskyillään. Kurissa
pysyvät myös ratsastajat: eräs ikäiseni mies, espanjalainen
englanninopettaja, on tulossa seuraavalle tunnille ja kertoo, että tuo
samainen opettaja suuttuu aina hänelle, kun hän juttelee hevoselle.
Vain opettaja saa kuulemma puhua niille.
On tämä melkoista seikkailua tämä elämä vieraassa kieliympäristössä! Kävin yhtenä iltana rautakaupassa hankkimassa materiaaleja tekniseen työhön, tällä kertaa ilman tulkkia. Minulla oli jättimäisessä kärryssä pino vaneria, jota piti sahata paikan päällä. Myyjät puhuivat vain espanjaa. Selvitin sanakirjasta, että cortar on leikata ja laitoin kaikki osaamani espanjankieliset sanat peräkkäin: "Est posible cortar aqui?" Annoin myyjälle listan mitoista, ja hän vei vanerit mennessään. Hetken päästä minulla oli oikean mittaiset vanerinpalat sekä kanta-asiakaskortti, jolla sain sahaamisen ilmaiseksi. Tuntui kuin olisin voittanut vähintäänkin maailmanmestaruuden: osasin asioida espanjaksi!
Jos
olis valtaa, niin kuin on mieli, laittaisin jokaisen suomalaisen
muutamaksi kuukaudeksi ulkomaille sellaiseen ympäristöön, jossa ei
puhuta suomea tai englantia tai mitään muutakaan tuttua kieltä.
Tekisi erittäin hyvää itse kullekin. Meillä on täällä Cocentainassa sentään
kokonainen suomalainen tiimi apuna espanjan kielen
taitoineen, mutta paikalliset eivät yleensä ottaen puhu muuta kuin
espanjaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jokainen kommentti on ilo.