Valencia ja vuorten syleily

Pari kuukautta on etelässä asuttu. Syysloman alussa pakkasimme perheen reissukamat ja kipusimme aamun viileydessä vanhan kaupungin läpi jyrkkää rinnettä juna-asemalle. Ensin maitojuna puksutteli Alcoyhin, kääntyi siellä takaisin samoja kiskoja pitkin, kolisteli ohi Cocentainan ja suuntasi kohti Valenciaa. Rata kulki sangen ylhäällä vuoristossa, pystysuorissa kallioseinämissä näkyi maurien hakkaamia ikkuna-aukkoja. Tytöt pelasivat laivanupotusta, nukutin vauvan vaunuihin. Jotenkin onnistuimme vaihtamaan junaa Xàtivassa.

Valenciassa suunnistimme kauniin keskustan halki viiden kilometrin matkan rannalle. Lapset keräsivät simpukoita. Lähdin vaunuajelulle paljain jaloin, lompsin rantakatua ja kiertelin lähikortteleita. Näytin kai sen verran hipiltä, että minulle kaupiteltiin kannabista, mutta en ostanut. Kahlasin meressä ja kannoin tyttöjä reppuselässä. Toisen päivän aamuna lähdin vauvan kanssa ottamaan keskustaa haltuun. Tiedustelimme lyhimmän reitin rautatieasemalle, poika nukahti, ja etsin härkätaisteluareenan läheltä kahvilan, jossa raapustella ja leikkiä Hemingwaytä. Kun muu perhe oli herännyt, kävelimme pitkin kilometrien mittaista puistoa, joka oli kuivuneen joen pohjalla. Kävimme häkellyttävän kauniissa merimuseossa. Runoilijapojalla pääsi itku pingviinien kohdalla: ne jäkittivät siivet alhaalla hieman takakenossa kuin puoliksi jäätyneet oppilaat, jotka yrittävät välitunnilla seisoa niin, että mahdollisimman pieni osa ihosta koskettaisi alimpia vaatekertoja. Ehdimme kahdella taksilla juuri ja juuri rautatieasemalle, juoksin hakemaan matkatavarat säilöstä.

Seuraavana aamuna pakkasin reppuuni kirjoitusvälineet, ostin Mercadonasta mahdollisimman epäterveelliset eväät ja lähdin päiväksi lähivuorille. Katolisen koulun pihalta kuului iloinen mekkala melko ylös asti. Taivaalla ei ollut pilvenhattaraakaan, mutta pikkukaupungin päällä lepäsi savusumu. Ohitin linnavuoren vasemmalta, laskeuduin hieman ja lähdin kipuamaan seuraavaa rinnettä. Joku vaellusreitti näkyi menevän Alcoyn suuntaan, mutta livahdin omille teilleni poikamaisen uteliaisuuden vetämänä. Suuntasin harjanteen oikeaan reunaan. Cocentainan puoliset ylärinteet olivat suhteellisen jyrkkiä, mutta niitä pystyi silti nousemaan, välillä oli kylläkin neliveto päällä. 

Oli kutkuttavaa kurkistaa jyrkän reunan yli vuoren toiselle puolelle, jossa tuuli oli selvästi viileämpi. Vastakkainen rinne putosi monessa kohtaa lähes pystysuorana, ja puut näkyivät alhaalla hyvin pieninä. Siellä täällä tarkistin, oliko korkeanpaikankammoni tallella, ja olihan se. En kuitenkaan ottanut riskejä, koska minua tarvitaan silloin tällöin astioiden huuhtelijana, ja joskus käy niin onnellisesti, että hillopurkin kansi jumittuu kiinni, ja sankaria tarvitaan. Huipun lähellä kuulin hanhikorppikotkan siiveniskut: majesteettinen pariskunta lähti lentoon ihan läheltä. Vedin Canonin esiin kuin lännensankari revolverin, mutta auttamattomasti liian myöhään. Läheltä löytyi varjoisa nurkkaus, johon vetäydyin kirjoittelemaan ja kyttäämään kameran kanssa. Neljä kertaa kotka liiteli ohi läheltä, mutta en saanut yhtään kelvollista kuvaa. Kenties luontokuvaajan ei pitäisi rapistella Doritos-pussia. Tuli ikävä Samuli Vesalaa, Samppa se olisi ikuistanut kotkat! Ilta hämärtyi, ja könysin perjantaipitsalta tuoksuvaan kotiin.

Olemme opiskelleet kieltä, ja samalla tulee tutustuttua kulttuuriin. Suomessa keskustellaan siitä, missä määrin poikia saa sanoa pojiksi ja tyttöjä tytöiksi, ja hurjimmat jättävät molemmat sanat pois käytöstä. Täällä poikia pojitellaan ja tyttöjä tytötellään surutta eikä sekään vielä riitä: tyttöjä pojitellaan tietyissä tilanteissa. Ensimmäisellä espanjan tunnilla opimme, että jos tyttöryhmään tulee yksikin poika, ryhmästä käytettävä he-pronomini muuttuu maskuliiniseksi: ellos. Vastaava kulttuurinen yksityiskohta näkyi hevostallilla: tyttöryhmän seassa ratsasti yksi ainoa poika, mutta opettaja huusi ryhmälle vähän väliä: chicos, chicos (pojat, pojat)!

Ajelimme eilen koko perhe Torreviejassa, reilun tunnin matkan päässä kotoa, kun automme alta kuului pamaus. Luulin ensin, että rengas meni, mutta korjaamon ukko selvitti, että tubo de turbo oli lennähtänyt irti. Hän korjasi vian jalkakäytävällä, ja kokonaiset 12 kilometriä se putki pysyikin paikallaan. Kuului uusi tussahdus ja loppumatkan turruutimme erittäin nuhaisella autolla vuoristoista reittiä. Ylämäissä piti napsauttaa hätävilkut päälle. Mekaanikkokaverini löysi naapurikaupungista uuden turbon putken, jonka pitäisi ilmestyä paikalle illalla. Kun viimeksi ostin varaosia, eräästä toisesta liikkeestä, tilaamani varaosa tuli viisi päivää myöhässä, oli väärän merkkinen eikä toiminut. Kaiken varalta myyjä tiputti osan vielä lattialle. Teki mieli sanoa, että siellä, mistä minä olen kotoisin, hommat hoidetaan ajallaan ja jämptisti, mutta kielitaito ei riittänyt.