Vajaa vuosi

Tämä vajaa vuosi Espanjassa on ollut kuin 362 päivää armeijan leivissä (lukija voi tulkita “vajaa”- sanan haluamallaan tavalla). Etukäteen yritin kuvitella, millaista kaikki tulisi olemaan ja kuuntelin kokeneempien hurjia tarinoita yllättävän kovasta kylmyydestä ja muista haasteista. Kaikki aiemmat mielikuvat ja kertomukset jäivät kuitenkin anorektisen laihoiksi todellisuuden rinnalla, kun pääsin kokemaan Rajajääkärikomppanian ja nyt Cocentainan. Kaikki poikkesi totutusta.

Molemmat projektit sisälsivät ihastumisvaiheen: täällä on siistiä, haluan jäädä tänne! Täällä toimitaan aivan eri logiikan mukaan kuin tavallisissa kuvioissa Suomessa! Minua pyydettiin jäämään töihin molempiin – rajavartijaksi kouluttautumista en harkinnut pätkääkään, sitä en kokenut omakseni, mutta Espanjaan opettajaksi jäämistä pyörittelin mielessäni nelisen kuukautta. Tein muun muassa massiivisen ristiintaulukoinnin vihkoon.

Seuraava vaihe oli syyllisten etsintä: Kenen älynväläys tällainen vuosi olikaan? Eihän tänne olisi ollut pakko tulla! Kaikki alkoi risoa, kaikkein eniten ulkopuolisuuden tunne. Miksi en mennyt sivariksi kirjastoon? Miksi en jäänyt opettajaksi Suomeen? Armeijassa eksyilin Jaamankankaan ja Hiienvaaran metsissä, täällä harhailen kaupungeissa, jotka ovat aivan liian isoja maalaispojalle. Normiarki Suomessa alkoi näyttäytyä kulta-aikana: siellä saivat lapset mennä vapaasti puistoon tai kavereiden luokse. Asiat sai hoidettua omalla äidinkielellä.

Vähitellen arki alkoi kuitenkin rullata, ja asioista osasi nauttia: armeijassa lomista ja treenaamisesta, täällä arkisista aterioista perheen kanssa, vaunulenkeistä lähikortteleihin ja pallopeleistä lähipuistossa. Armeijassa kirjoitin pinon päiväkirjoja, täällä nipun runoja ja laulunsanoja. 

Nyt kun vuosi on lopuillaan, sitä huomaa, että painoa on tullut viitisen kiloa ja keskiraskas lähtöhaikeus valtaa alaa. Niin armeijasta kuin täältäkin on löytynyt ihmisiä, taistelutovereita, joiden kanssa voi, kun joskus jossakin tavataan, virnistää koko naamallaan kuin sanoen: “Ketkään muut eivät ymmärrä, mitä kaikkea sen vuoden aikana koettiin.” Sanoja ei tarvita.